Toisen maailmansodan perääntymistaistelussa Luftwaffen lentäjän Stuka-kone putoaa liekehtien Krimin erämaahan. Tataarit löytävät lentäjän, voitelevat hänen vammansa rasvalla ja käärivät hänet huopiin estääkseen häntä paleltumasta hengiltä. Elämän ja kuoleman rajalla käynnistyy taiteilija Joseph Beuysin arvoituksellinen matka taiteen ja todellisuuden ytimeen. Arvoituksen perässä kulkee natsien okkultistinen tutkimusryhmä, joka SS-upseeri Alfred Riemannin mukaan on ratkaisun kynnyksellä. Miten lehtikultaan verhoutuneet, mehiläisparviin katoilevat miehet liittyvät asiaan? Toisen maailmansodan jälkeen maan alle painunut tutkimusryhmä tarkkailee miten Joseph Beuys sulattaa rasvaa, merkitsee ristin energian lähteeksi, kannustaa ihmiskuntaa dialektiseen liikkeeseen ja saattaa jopa matkustaa ajassa. Alfred Riemann on vakuuttunut, että Beuysin avulla Kolmannen valtakunnan nousu voidaan käynnistää uudelleen. Mutta sitä ennen ehtii tapahtua paljon. Klaus ja Dora rakastuvat jaetussa Berliinissä ja luovat taidettaan fluxus-liikkeen imussa. Lähempänä nykyaikaa elävä neworkilainen Walter, joka muistaa kaiken, haluaa ajan kiemuroihin kadonneen Janensa takaisin. Düsseldorfin taideakatemiassa opiskellut Joseph Beuys (1921-1986) oli yksi aikansa merkittävimmistä saksalaisista taiteilijoista. Hänen ritualistinen, humanistinen ja poliittista osallistumista korostava taidefilosofiansa puhuttelee yhä uusia sukupolvia. Beuys uskoi, että kaikki ovat taiteilijoita ja että väkivalta tulisi korvata ajattelulla ja luovuudella. Heikki Kännön spekulatiivista fiktiota ja historiallista romaania yhdistelevä esikoisteos herättää henkiin Beuysin taiteen suuret teemat. Voiko taide muokata ihmiskunnan kohtaloa? Voivatko ajatukset lävistää ajan? Jos aika on manipuloitavissa, miten käy rakkauden?