Korruptio rehottaa, naiset on sysätty takaisin koteihin, yhteisistä säännöistä ei välitetä. Lännen silmissä Euroopan unionin itäisten jäsenmaiden kehitys vaikuttaa huolestuttavalta. Viime vuosina on uutisoitu oikeusvaltion heikentämisestä ja sananvapauden ongelmista esimerkiksi Puolassa ja Unkarissa, jotka olivat kylmän sodan aikana Neuvostoliiton satelliittivaltioista länsiorientoituneimpia. Demokratian karikot nostaa esille epämiellyttäviä totuuksia, jotka kyseenalaistavat unelman yhdentyvästä Euroopasta. Entisten sosialistimaiden siirtyminen markkinatalouteen ja demokratiaan ei tapahtunut kuin itsestään, toisin kuin EU:ssa tunnuttiin kuviteltavan. Teoksessa laajennetaan kuvaa EU:n itäisistä jäsenmaista. Miksi juuri näillä alueilla on jyrkempää arvomaailmaa edustavia valtioita? Millaisia edellytyksiä niille annettiin pärjätä nykymuotoisessa unionissa? Epätasa-arvoista jaottelua idän ja lännen välillä on kyettävä purkamaan, jotta eriarvoistuminen saadaan pysäytettyä. Ellei jotain keksitä pian, kuilu kasvaa ja EU-kriittisyys voi syventyä myös muualla.