Viisas ja lämmin kertomus moneen kulttuuriin kasvamisesta ja lapsuudesta sodanjälkeisessä Helsingissä. Pietarilainen polkuhevonen kuvaa kirjoittajan kasvua kolmen kulttuurin - suomalaisen, venäläisen ja suomenruotsalaisen - ristipaineessa. Kirjoittajan äidin suku on venäläis-saksalainen, sodassa kaatuneen isän suku suomenruotsalainen, ja hän on käynyt suomalaista koulua. Kertomus ulottuu varhaislapsuudesta ylioppilasikään ja ajoittuu 1940-50-luvuille. Samalla kirjoittaja luo elävää ajankuvaa sodanjälkeisestä Suomesta. Punaisena lankana läpi tarinan kulkee kaksi teemaa: menetetyn isän kaipuu ja oman etnisen identiteetin etsintä. Venäläisemigranttien mennyt maailma on erityisen lähellä kertojan sydäntä. Myös suomenruotsalainen ja kannakselainen karjalaisperinne ovat kertomuksessa vahvasti läsnä.