Hoitoalan ammattilainen Anni löytää itsensä mielisairaalasta, jonne 15-vuotias tytär on kyläyhteisön neuvosta toimittanut hänet potilaaksi. Kun lääkärit eivät päästäkään pois, vääryyden tunne nostaa kapinaan. Suljetulla osastolla Anni käy läpi välähdyksiä lapsuudestaan ja niistä menneisyyden tilanteista, joiden hän ymmärtää vaikuttaneen ratkaisevasti elämäänsä.

Tuulenhalkoja on vetävästi kirjoitettu tositarina matkasta mielen vuorilla ja laaksoissa. Entisenä sosiaalityöntekijänä Eila Kujala tuo esiin potilaiden ihmisarvoa väheksyvän kohtelun, suoranaisen julmuuden. Hän arvostelee hoitokäytäntöjä ja vastuuttomia terapiamuotoja. Suositun psykodraaman harrastus osoittautuu itse koettuna suorastaan hengenvaaralliseksi.

Välillisesti kirja kuvaa naisten välistä kateutta ja vallankäyttöä, mutta myös keskinäisen yhteistyön voimaa. Ennen kaikkea Tuulenhalkoja on kuitenkin kertomus hylkäämiskokemusten vaurioittaman lapsen vaikeudesta kasvaa äidin, naisen ja rakastetun sekä työyhteisön jäsenen rooliin. Tässä draaman ja toden kädenväännössä tuntuvat uho ja alistuminen vuorottelevan.

Sairaalamatkan jälkeen päähenkilön etsiessä kiihkeästi elämäntehtäväänsä ulkopuolisuuden lamauttava tunne tunkeutuu sosiaalisiin tilanteisiin juuri, kun kaikki alkoi näyttää hyvältä. Romahdus on väistämätön.