Ruotsi joutui 1700-luvulla altavastaajaksi naapurinsa Venäjän suhteen. Suomi miehitettiin kahdesti, ja raja siirtyi 1743 lännemmäksi aina Kymijoelle asti. Ruotsalaiset pyrkivät reagoimaan tilanteeseen: uusia linnoituslaitteita rakennettiin ja perustettiin erityisesti saariston oloissa toimiva laivasto. 

Karttojen hyöty sotilaalliselta kannalta ymmärrettiin: ne olivat tehokkaan toiminnan perusedellytys. Venäläiset olivat kehittäneet merenmittauksen uudelle tasolle, ja ruotsalaisten oli pysyttävä perässä. Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n sotajoukoissa palveli erityinen kartoitusyksikkö, joka valmisti Carl Nathanael af Klerckerin johdolla vuosina 1776-1805 Etelä-Suomesta kartaston. Sen osa oli Suomenlahden rannikkoa Kymijoelta Ahvenanmaalle asti kuvaava erilliskartasto, missä rannikkoalueiden merikartat oli yhdistetty maa-alueiden topografiseen karttaan. Käsin piirretyt ja väritetyt kartat sisältävät suuren määrän yksityiskohtaista navigointitietoa: matalanvedenalueet, karikot, laivaväylät ja luotaamalla mitattuja syvyyslukuja. Suomenlahden kuninkaallinen merikartasto esittelee karttalehdet Loviisasta Porkkalan niemen länsireunalle ensimmäistä kertaa.

Pääkartastosta poiketen kartasto on tehty mittakaavassa 1:20 000 - mittakaava on säilytetty teoksessa.

Kuninkaallinen merikartasto kertoo, että vallinnut käsitys Ruotsin merenmittauksen huonosta tilasta on ollut virheellinen. Erkki-Sakari Harju ja Heikki Tiilikainen kertovat kirjassa kartoitustyöstä ja Suomen rannikkopuolustuksen ratkaisuista.