Runojen kokija matkaa tyhjyyden kokemuksesta kohti resonoivaa sisätilaa: ymmärtää kuljettavansa mukanaan häntä, kiertolaista. Minän ja sinän vaelluskontakti muuntuu persoonallisemmaksi. Teoksen runoissa tutkitaan tilaa, jossa minä ei koe olemistaan enää subjekti- ja objektisuhteiden kautta sekä kohtaamisen mahdollisuuksia. 

Sinä et kiellä 
menemästä, et tulemasta. 
Istuisin tässä, jos vain voisin. 
Mutta minä menen ja minä tulen. 
Aina vain, hullun hyrrä.