Pappapataljoonan 1. painoksen julkaisun (2011) jälkeen aloin saada yhteydenottoja eri puolilta Suomea lähinnä kirjassa mainittujen henkilöiden jälkipolvilta. Yleisesti palaute oli kiitosta, mutta myös tekstiä täydentävää ja osin korjaavaa tietoa. 

Vierailin Kotkan Kaunissaaressa vuosina 2011 ja 2012. Sain saarelaisilta kuulla paljon lisätietoa niin Lapin papoista kuin poroista. Samoin kaksi käyntiäni Kotkan merimuseossa ja eläkepäiviä viettävän jäänmurtaja Tarmon kannella antoivat minulle uutta tietoa. Toki sain myös kertoa Tarmon oppaille pohjoisen miesten iskujoukosta, jotka potkukelkkoineen matkasivat Tarmon kannella valtaamaan Somerin saarta.

Viime kesänä sain erikoisluvalla tutustua pätevän oppaan myötä Kymin linnan alueeseen ja historiaan. Vierailin myös Pyhtään kunnan kulttuurisihteerin puheilla ja sain dokumentteja Mokran kartanon historiasta ja pappapataljoonan olinpaikoista. Mukana oli myös kunnan historiaa tutkiva valokuvaaja, jolta sain käyttööni kirjan liitteenä olevia valokuvia. 

Näihin mainitsemiini seikkoihin ja muihinkin lisätietoihin perustuen päätin täydentää ja vahvistaa pappapataljoonan vaiheita uudessa painoksessa. Tuleehan maaliskuussa 2015 kuluneeksi 75 vuotta ajasta, jolloin meidän isämme ja isoisämme äärimmäisissä olosuhteissa, kaikkensa antaen puolustivat vapauttamme. 

Kirja ei ole ylistyslaulu talvisodan voitokkaista puolustustaisteluista, ei sotasankareista eikä sankarivainajista. Se on kertomus noin 40-vuotiaista Lapin pienviljelijöistä ja tukkilaisista, jotka komennettiin pohjoisen saloilta 15.10.1939 Kotkaan linnoitustöihin, kenttävartiotehtäviin ja ilmapuolustukseen. Näissä tehtävissä pataljoona jatkoi yhtäjaksoisesti aina talvisodan viimeisiin viikkoihin asti. 

Helmikuussa 1940 he joutuivat kokemattomina Viipurinlahden taisteluihin. Muiden mukana heidän tehtävänään oli pysäyttää puna-armeija sen rynnätessä yli jäätyneen Viipurinlahden. Näissä taisteluissa kolmannesta komppaniasta jäi viisi miestä sotavangiksi. Vankien vaihdossa huhtikuun lopulla he palasivat takaisin Suomeen.
Pataljoonan kolmannen komppanian rientäessä rintamalle sen vahvuus oli 197 miestä. Kun komppania rauhan tultua hiihteli takaisin Kotkaan, oli sen vahvuus enää alkuperäisestä vain neljännes:  53 miestä.