TUULI ON PUSKISSA VAARALLISEN VOIMAKASTA on Rondon kuvakolumnistin, Sibelius-Akatemian entisen rehtorin, Lassi Rajamaan proosarunokirja. Se on syntynyt tekijän taskussaan kantamaan lehtiöön kertyneistä piirroksista, joiden malleina olivat vuosina 2015-16 helsinkiläiset raitiovaunuissa, busseissa, sairaalan ja pankin auloissa, apteekeissa, puistonpenkillä, kotisohvilla, taidemuseoissa, konserteissa, kappeleissa ja kapakoissa. Tekstit on liitetty kuviin useimmiten jälkeenpäin mutta myös joissain tapauksissa etukäteen. Ne perustuvat mallien todellisiin ja kuviteltuihin puheisiin sekä ajatuksiin hieman Edgar Lee Mastersin Spoon River antologian rakenteen mukaisesti. Hautausmaalla ei tosin liikuta, siunauskappelissa korkeintaan. Ihmisten ajatuksia ohjaavat oikein- ja väärinkuulemiset. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluu kirjan nimi, joka hieman horjahtaa säätiedotusten tuulen voimakkuuden määritelmästä.