Kirja sisältää kaksi yhden vuosiviikkotunnin mittaista kurssia: Tilastot sekä Trigonometria ja avaruusgeometria. Kolmas kurssi on jaettu kahdeksi puolen vuosiviikkotunnin mittaiseksi kurssiksi: Todennäköisyyslaskenta ja Yhdeksän vuotta matematiikkaa, joista jälkimmäinen on peruskoulun matematiikan kertausta. Uusi asia ja siihen liittyvät harjoitukset esitetään aina yhdellä aukeamalla, joka muodostaa oppituntikokonaisuuden. Aukeaman vasemmalla puolella on teoria, jota selvennetään neuvovilla esimerkeillä. Oikean puolen muodostavat tuntiharjoitukset, joita oppilaat laskevat aloittaen yleensä yhteisistä tehtävistä ja eriytyen sitten oman valintansa mukaan joko perustehtäviä jatkaen tai siirtyen syventävien tehtävien pariin. Jokaiseen tuntikokonaisuuteen on lisätehtäviä ja kotitehtäviä sekä matemaattisesti suuntautuneille oppilaille vapaaehtoisiksi tarkoitettuja harrastustehtäviä. Kuutio-sarjassa jokainen oppilas tekee itselleen riittävän vaativia tehtäviä, mutta kuitenkin niin, että hänellä on tiedot ja taidot suoriutua niistä. Kirjan lopussa on joustotehtäviä, joita voidaan tehdä opettajan harkinnan mukaan. Ensimmäinen kurssin yhteydessä on kolmas osio yläkoulun ohjelmointikokonaisuudesta.