Mitä on totuudenjälkeinen aika ja miksi sitä markkinoivat valtamediat niin innokkaasti? Toimittaja ja kirjailija Harald Olausen pohtii toisessa esseekokoelmassaan medioiden totuuskäsitystä totuttuun tapaansa laveasti montaignelaiseen tyyliin sekoittaen toisiinsa historiaa, politiikkaa, filosofiaa, teologiaa ja estetiikkaa mottonaan poliittisen historian professori L.A. Puntilan muistutus julkisuudesta demokratian terävämpänä aseena, jonka emme saa antaa missään vaiheessa eikä minkään syyn vuoksi tylsistyä. Kirjassa haetaan vastauksia myös siihen, onko ympäristömme muuttunut medioiden myötävaikutuksella lapselliseksi, ja ovatko tietoyhteiskunta ja sen mediat infantilismin palveluksessa tuottamassa todellisuutta, jota voisi kuvata pornografiseksi? Mitä sanavapaus, kansalaisoikeudet, totuus ja valhe tarkoittavat käytännön esimerkein vallalle alistettuina käsitteinä? Onko sananvapaus ja demokraattinen kansalaisyhteiskunta, vapaa keskustelu ja ?vaihtoehtoisista faktoista vapaat mediat? oikeasti uhattuna, ja jos on niin kenen toimesta? Kirjailija, kriitikko ja esseisti, filosofian tohtori Jan Blomsted kirjoitti Olausenin ensimmäisestä esseekokoelmasta ?Anteeksipyyntö ei auta ja muita epätoivon esseitä (2017) näin: ?Hän on lukenut, tyyli on lennokasta, ja tarvittaessa hän osaa myös tiivistää. Harald on eräänlainen anti-Leif Salmen, joka kilpailee Salmenin lajissa, politiikan ja kirjallisuuden risteyskohdissa, polemisoiden ja heitellen herjojen ohella henkeviä vaikutteita näkemästään ja lukemastaan, pitäytymättä vain nykyaikaan. Ja tämä sanotaan sivistyksellä prameillen, viittausten ohimarssein (Platon, Shakespeare, Goethe, Toulmin) ja pitkin rönsyilevin virkkein.?