Autoliiton edellinen Baltia-opas ilmestyi yli vuosikymmen sitten. Palautteesta päätellen päivitetyn tiedon tarve on jo suuri onhan Baltiassa ehtinyt tapahtua matkailijankin kannalta merkittäviä muutoksia tänä aikana. Tärkein muutoksista on kolmen maan siirtymiset euroon. Eteläiset naapurimaamme ovat olleet jo pitkään suosituimpien autolomakohteidemme joukossa. Jäsenpalautteen perusteella Autoliitto päätti lisätä kirjaan myös osan pohjoista Puolaa. Näin ollen lukijan käsissä on tietoa alueesta, joka ulottuu Tallinnasta Varsovaan ja Gda?skiin saakka. Kirja kertoo automatkaa suunnittelevalle muun muassa maiden matkailualueista, erilaisista nähtävyyksistä ja kohteista sekä suosituimmista reiteistä. Kirjassa on myös päivitetty Via Baltica -osuus, runsaasti alueen historiaa, nykypäivän faktatietoa sekä mielenkiintoisia tausta-artikkeleita. Automatkailijoille ajantasaista ja täsmällistä tietoa liikenne- ja matkailumääräyksistä löytyy kirjan loppuosasta.