Vuosikymmeniä sitten joulun aikaan oli usein ankara pakkanen, josta johtuen tupien ikkunat olivat ylös saakka umpijäässä. Pakkasen suojaksi tuvan ympärille oli kasattu runsaasti lunta, mutta siitä huolimatta pakkanen jäähdytti huoneita niin, että uunia oli lämmitettävä myös öiseen aikaan. Joulutunnelmaa parhaimmillaan oli se, kun tuvan pöydällä paloi öljylamppu, jonka lisäksi siinä seisoi laudoista tehdyssä jalassaan pieni joulukuusi. Kuusen oksille oli ripustettu itse tinapaperista leikeltyjä hopeatähtiä ja kuunpuolikkaita. Kuusessa, pumpulilumen keskellä oli myös villalangalla sidottuja, valkoisia talikynttilöitä. Ulkona oli rikkoontumaton rauha. Ainoastaan jostain saattoi kuulua aisakellojen kilinä ja reen narina, kun myöhästynyt joulukuusen hakija palasi kuusenhakumatkaltaan. Tumman sinistä taivasta valaisivat lukemattomat tähdet. Koska keinovaloja ei lapsuudessani ollut, niin tuntui että tähtiä oli taivaalla paljon runsaammin kuin nykyisin. Aidot tähtien tuikkeet antoivat luontoon jouluun satumaisen hohteen. Kelpasi totisesti metsänväen pyöriä piiriä lumipeitteisten kuusten ympärillä. Tonttujen joulupadat kiehuivat aarnivalkeiden loisteessa luoden mielihyvää ja rauhaisaa tunnelmaa talvikaamoksen hämäryyteen. Pienten tönöjen ikkunoihin loihti pakkasvaari lahjanaan hopealle kimaltelevat jääkukkaset. Toivon rattoisia kuunteluhetkiä äänikirjani parissa.