Aiju von Schönemanin tuntevat Turussa lähes kaikki - ulkonäöltä. Mutta moniko tietää mitään hänen railakkaasta nuoruudestaan, väkivallan varjostamasta avioliitostaan ja sisäisistä myrskyistään? Turun tuomiokirkon legendaarinen opas kertoo muistelmissaan, miten hänestä, Kainuussa kasvaneesta nimismiehen tyttärestä, tuli armoitettu historiatietäjä ja opas, joka lumoaa kuulijansa. Historia ja siitä kertominen on Aijun intohimoista suurin. Turkuseuran kustantamassa, 16.9. ilmestyneessä teoksessa Aiju von Schöneman kertoo lapsuutensa ja nuoruutensa, mustat ja valoisat vuodet, kivun ja onnen hetket. Kirjan toimittaja Sinikka Klemettilä kirjoitti Aijun tarinan niin kuin hän itse sen näkee. Ja muistaa. Sinikka Klemettilä on Oulussa syntynyt, Helsingissä asuva toimittaja. Hänen aiempi kirjansa Matti I Suuri (Kirjapaja 2009) kertoi hänen isoisästään, jonka unelmana oli tulla Suomen kuninkaaksi. Aiju. Aiju von Schöneman muistelee -kirjan kannet on suunnitellut Ulriikka Lipasti. Kirjan taittoi Roope Lipasti. Teos on Turkuseuran 40. julkaisu. Vuonna 1957 perustettu kotiseutuyhdistys Turkuseura-Åbosamfundet on julkaissut Turku-aiheisia kirjoja vuodesta 1968 alkaen.