Uussota, ?hybridisota?, tunkeutuu tavallisen suomalaisen elämään oikeastaan kahta tietä, propagandana ja kybersotana. Monia asioita ennen taustalla ohjanneen kineettisen sodan muisto menetyksineen omine sankarillisiksi koettuine onnistuneine torjuntoineen on painunut taka-alalle veteraanien myötä. Suostuttelevan viestinnän propagandakomponentin kanssa ollaan päivittäin tekemisissä, ja vaikka se sotilaallisissa ulottuvuuksissaan usein hämmentääkin, se on enimmäkseen tuttua. Kybersota on outo, tuntematon ja pelottava. Mistä siinä sitten oikein on kysymys?

Kyberhyökkäys on millainen tahansa yksityisen henkilön tai organisaation käynnistämä sotatoimi, joka suunnataan tietotekniikan järjestelmiin, rakenteisiin, verkkoihin ja/tai henkilökohtaisiin tietoteknisiin laitteisiin. Keinot ovat monenlaisia ja pahantahtoisia. Niiden jäljet johtavat nimettömiin toimijoihin, jotka joko varastavat, muuttavat tai tuhoavat jonkin kohteen murtautumalla hyökkäystä aavistamattomaan kohteeseen. Eri yhteyksissä tällaisia hyökkäyksiä kutsutaan kyberkampanjoiksi, kybersodaksi tai kyberterrorismiksi.

Lähtökohtana voidaan siis pitää, että kyberasiat, ikävätkin, ovat elämässämme mukana, haluammepa tai emme. Valppauteen on syytä, suoranaiseen pelkoon ei. Suomella, jos kellä, on hyvän koulutuksen, kiinteän oman kulttuurin ja korkean teknisen tason maana erinomaiset mahdollisuudet hallita elämäänsä suhteessa muihin.

Suomen viranomaiset ovat jo tehneet ja tekevät työtä, joka saattaa rauhoittaa monia huolestuneita kansalaisia. Informaatiotuoteknisesti hyvin kehittyneen Suomen edellytykset tehdä lujia vastaiskuja kyberrintamilla pelottavat varmasti niitä, joka ovat vakuuttuneet maan valmistautuneen sellaisiin.