Teatterimaailmaan sijoittuva Noitasiskot kertoo kahden nuoren naisen ystävyydestä menestymispaineiden ja niiden synnyttämän epävarmuuden keskellä. Ystävykset Janica ja Milja pyrkivät noudattamaan kutsumustaan huolimatta monista murheista omassa lähipiirissä. Ystävyys on kovalla koetuksella, kun molemmat kilpailevat teatterikoulun lukuvuoden huipentavan näytelmän pääroolista; lisäksi molemmat ovat kiinnostuneita samasta pojasta. Romaani näyttää kauniin traagisesti, miten vähästä unelma, sen saavuttaminen tai kadottaminen voi olla kiinni. Katariina Leino on tamperelainen kirjailija, näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Hän on julkaissut 1990-luvulta lähtien romaaneja nuorille ja nuorille aikuisille - Noitasiskot on hänen viides romaaninsa. Lisäksi hän on kirjoittanut puhe- ja musiikkiteattereille yhteensä 32 näytelmää, musikaalia ja dramatisointia.