Se on kyllä Smurffin laki, että juuri kun saa teekupin käteensä ja nostaa villasukkajalkansa tuvan sohvalle vakain aikomuksin antautua lepäilemään ja parantelemaan flunssaista oloaan, näkee ikkunasta, miten hevoset karauttavat pihasta kohti maantietä, vauhtia joka askeleella parantaen ja silmät älyttömyyttä loistaen. Isäntää, jonka oli tarkoitus siirtää hevoset aitauksesta toiseen, ei näy missään. Sehän se aina kehuu, ettei käytä riimuja, kun hevoset uskovat pelkkää puhetta. Kuulemma "kunnioittavat perheen päätä..."

Liisa Laavolan esikoisteos on hulvattoman hauska, eläinten parissa sattuu ja tapahtuu. Kirja romuttaa kerralla myytin maaseudun rauhasta monenkirjavalla eläintilalla.