ATENEUMIN TAITEILIJAT -sarja esittää Suomen taiteen keskeisimmät klassikot uudessa valossa. Suomen taiteen 1800-luvun historia rakentuu maisemista, kansankuvauksesta, historiamaalauksista ja muotokuvista. Myös kalevalaisella kuvastolla oli merkittävä asema. Taide ei tuntenut maantieteellisiä rajoja. Vuosikymmenet ja uudet ismit toivat taiteeseen virtaa ja näkemystä - oli kyse sitten modernismista, poliittisesta tai pop-taiteesta. Ateneumin julkaisemassa kirjasarjassa esitellään tekijät tarinan takana, yksi kerrallaan. Hugo Simbergin taiteesta kertova kirja on sarjan toinen. Aiemmin on ilmestynyt Helene Schjerfbeckistä kertova teos. Simberg-kirjan kirjoittaja on taidehistorioitsija Marja Lahelma (FT), jonka erikoisalaa ovat pohjoismainen taide 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kuvataiteen symbolismi sekä tieteen, taiteen ja uskonnon yhtymäkohdat. Runsaasti kuvitettu teos valottaa Hugo Simbergin elämää uudella tavalla. Lahelma johdattaa lukijansa läpi Hugo Simbergin taiteen ja elämän ja tuo uutta tietoa taiteilijaa koskevaan tutkimukseen muun muassa valaisemalla Simbergin taiteen ja eurooppalaisen taidehistorian yhtymäkohtia.