Amoksen isä on kadonnut. Minne hän on voinut mennä? Miksi hän on unohtanut työkalut, muistilaput, kellon ja kaikki tärkeät tavarat? Isän työpajaankin on kasvanut kummallinen sumupuu, josta kuuluu kuiskauksia ja kahinaa. Onneksi isoisä ja maailman paras vainukoira Nuusku auttavat Amosta etsimään isää. Ilja Karsikkaan toiveikas kuvakirja pukee sanoiksi pienen pojan ristiriitaisiakin tunteita, kun vanhempi sairastuu masennukseen. Ilja Karsikas (s. 1978) on helsinkiläinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hän on tehnyt kuvituksia muun muassa lehtiin, kirjoihin ja postimerkkeihin. Hänen töitään on ollut esillä useissa kuvitusnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.