En ollut ikinä ajatellut ihmisen tappamista... Kirsillä on menneisyys, jonka hän on jo unohtanut. Teko tulee kuitenkin pyytämättä Kirsin kotiin lapsuuden ystävän tuliaisina sekä Kirsin töihin sairaalaan potilaan hahmossa. Miten vaientaa totuus lopullisesti? Miten pitää kiinni siitä kulissista, jonka on itselleen rakentanut? Kirsin elämän näköalattomuus ja piilevä luonnehäiriö vievät tekoihin, joita hän ei ole ajatellut koskaan tekevänsä. Kuten elämällä yleensä, myös tässä tarinassa sattumilla on osansa tapahtumien kulkuun. YÖNSISAREN yhteiskunnallinen ulottuvuus on siinä, että se kertoo, kuinka ihmisen käyttäytymiseen voi vaikuttaa työn rasittavuus, rutiininomaisuus, uupumus ja väärä ammatinvalinta. Ajankohtaiseksi tarinan tekee viime vuosina esille tulleet uutiset murhaajahoitajista. Raili K. Miettinen on kirjoittanut viiltävän tarkkanäköisen kuvauksen ihmisestä, joka on valmis hintaan mihin hyvänsä ylläpitämään rakentamansa kulissin, ihmisestä, joka toisenlaisissa olosuhteissa olisi voinut saada täysin erilaisen elämän.