Teokseen on koottu 17 keskeisen suomalaisen punkin/uuden aallon edustajan historiikit. Yhtyeiden historiikkien laajuudessa on saatavilla olleiden tietojen ja yhtyeiden eripituisten elinkaarten vuoksi huomattaviakin eroja. Jokainen kyseisistä bändihistoriikeista on saanut hyväksynnän vähintään yhdeltä jäseneltä jokaisesta teoksessa esitellystä yhtyeestä. Ajallisesti teos kattaa vuodet 1977-1980, eli tuoreimmat teoksen yhtyeistä edustavat ensilevyttäjinä vuosikertaa 1980. Kirjassa saavat ansaitsemansa esittelyt seuraavat 17 yhtyettä: Briard, Hellhound, Karanteeni, Kollaa kestää, Lama, Loose Prick, Maukka Perusjätkä, Pelle Miljoona & 1980, Pelle Miljoona & NUS, Problems, Ratsia, SE, Sehr Schnell, Sensuuri, Vaavi, Woude, Ypö-Viis Pertti Pulkkanen (s. 1973) on seurannut rockmusiikkia 80-luvun alusta lähtien. Ensimmäinen tärkeä tyylisuunta oli juuri kotimainen uusi aalto ja vuosikymmeniä kestäneen musiikkiharrastuksen myötä keskeisimmiksi diggauskohteiksi ovat muodostuneet 60-luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun classic rock- yhtyeet ja -artistit. Tärkeimpiä rockmusiikin genreistä Pulkkaselle ovat blues-, hard- ja psykedeelinen rock. Joensuun yliopistosta suomen kieli pääaineenaan ja kulttuuriantropologia ja kirjallisuus sivuaineinaan valmistunut Pulkkanen on suorittanut asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon. Elokuusta 2014 lähtien hän on päivittänyt omaa classic rock- tyyppistä blogiaan osoitteessa http://johnnynkatu.blogspot.fi.