Suomen kuvataide elää alkavaa kultakauttaan 1800-luvun lopulla. Nyt myös naistaiteilijat etsivät paikkaansa miesten hallitsemassa taidemaailmassa. Nuori Helene Schjerfbeck matkustaa Pariisiin, kuten kaikki muutkin aikaansa seuraavat taiteilijat. Hänen ystävänsä Helena Westermack, Maria Wiik ja Ada Thilen opiskelevat jo kaupungissa ja Helene on innokas liittymään joukkoon. Naistaiteilijat muodostavat oman yhteisönsä ja kutsuvat toisiaan maalarisiskoiksi. He maalaavat ahkerasti, ovat kunnianhimoisia ja ottavat vaikutteita uusista suuntauksista. Kotimaassa tätä kaikkea ei arvosteta ja kritiikki on pahimmillaan murskaavaa. Maalarisiskot kertoo neljän merkittävän naistaiteilijan ystävyydestä, opinnoista, matkustamisesta, rakkaudesta ja unelmien tavoittelusta. Reetta Niemensivu on Parkanossa syntynyt ja Lahdessa vaikuttava sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Suuri Kurpitsa on julkaissut hänen teoksensa Lempi ja rakkaus (2010), Aavepianisti (2011) ja Saniainen kukkii juhannuksena (2013) sekä kolme Lyhenevä kesä -kokoelmaa, joiden käsikirjoittaja on Pauli Kallio. Niemensivu tunnetaan myös erinomaisena lastenkirjojen kuvittajana.