"Mä notkuin pystybaarissa vissylasi kädessä. Väkijoukko runttasi mua baaritiskiä vasten. Naamansa kuorruttanut nainen, ei mikään kakku kuitenkaan, hinkkautui mun kylkeen. Ikää sillä oli jotain neljäkymmentä ja suurin piirtein saman verran juomia takana sinä iltana.    
Se oksensi sanoja.    
Mä vastailin välilyöntejä.    
Se hivutti rakennekyntensä mun reidelle. Mä värähdin, mut kauemmas en päässyt.    
Naisen miesystävä jyrisi paikalle niinku peruskallio. Ja toi jääkauden tullessaan."

  Kun isäkin kuolee, vuosi äidin kuoleman jälkeen, talossa on tilaa menneiden vuosien vaeltaa. Nykyhetken rinnalla kulkee aiemmin eletty: päähenkilö käy läpi tähänastista elämäänsä tuoreista muistoista takenevasti aina kehtoon asti.    

Lyyrinen romaani valloittaa paitsi tarinallaan myös kuvauksellaan ja letkeällä kielellä, joka soljuu, läikkyy ja liikkuu kuin vesi, vuodet - tai tuuli.