Uuteen elämään kertoo nuoren eteläsuomalaisen kirjailijanalun lähdöstä kesäksi Lappiin, mahdollisimman syrjäiseen paikkaan. Hän on väsynyt levottomaan ja moraalittomaan elämäänsä. Hän päätyy perheeseen, jossa on vanhempien lisäksi kuusi lasta. Vanhin heistä on kaunis ja puhtoinen Eeva, joka on joutunut tarttumaan myös äidin töihin, mutta kaipaa tietoa ja sivistystä. Kaikki tekevät ahkerasti työtä ja raivaavat lisää peltoa pyrkien yhä parempaan elämään, joka voisi jatkua samoilla sijoilla myös nuorten itsenäistyessä. Tarina on nuoren miehen kasvukertomus taistelusta itsensä kanssa ja ennen tuntemattoman hyvän löytämisestä itsessään. Tuskaa on kipeän kaunis rakkaustarina Lapista, jonne nuori metsänhoitaja saapuu ensimmäiseen työpaikkaansa. Hän kohtaa siellä salaperäisen Eilan, jonka isäksi sanotaan vähän pelottavaa "Kiveliön kävijää". Muuten nuoria ympäröivät auttavaiset ja luotettavat Lapin asukkaat. Luonto on ankara ja myrskyt kovia. Ne ottavat omansa. Väinö Kataja (1867-1914) eli Ylitorniolla maanviljelijänä ja kirjailijana. Hän kuvasi laajassa tuotannossaan Peräpohjolan ihmisten elämää, luontoa ja erämaita.