ELÄMÄNI JA KIRJANI sekä internetsivujeni parhaita paloja. Siinä Harri Veijosen 35. kirja. Vuonna 2017-18 Veijonen kirjoitti 9 kuukaudessa 18 kirjaa, joka lienee Suomen ennätys. Tosin usean kirjan aineistoa oli valmiina internetsivuilla. Ne Veijonen kirjahulluna tahtoi saada myös kirjaksi. Niin sisältääkin Veijosen tähän astinen tuotanto noin 35 kirjaa tai kirjasta. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat omakustanteita kustantajanimellä Seurakunnan tiedotuskeskus. Tämä kirja on omistettu Tuhatvuotisen ajan uskoville. Veijonen uskoo sen alkavan aivan kohta tämän kirjan julkaisemisen jälkeen. Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu, on Veijosen pääteoksen nimi. Veijonen saattaa olla Matteuksen evankeliumin kertoma uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, joka antaa Herramme tulee ruokaa oikeaan aikaan. Veijonen on julistanut rauhan ylösottoineen tulevan jo yli 40 vuotta.