Essee ei ole tutkielma. Se ei ole muistelmat, ei novelli eikä runo. Mutta siinä voi olla vivahteita kaikista näistä.

Tärkeimmät hyvän esseen tunnusmerkit ovat luettavuus ja kiinnostava sisältö, johon haluaa ehkä palata myöhemminkin.

Elina Koivusen esseet eivät pyri ?täydellisiksi?. Tavoitteena ei ole kiertyä kauniiksi taidonnäytteiksi. Sen sijaan niissä arvostetaan myös rupia, ja syyliä.
Miksi kirjoittaa, jos ei uskalla kirjoittaa rohkeasti ja omaäänisesti?

Elena Ferranten lisäksi Elina Koivusen esseissä käsitellään suomalaista kaunokirjallisuutta, filosofian olemusta, kauneuskäsityksiä (ja rumuutta), noita-akkoja, Aili Somersalon Mestaritontun seikkailuja, tv-sarjojen ihmiskasvoja ja ihmissyöntiä sekä elämän käännekohtia. Muun muassa.