Taistolaisuudeksi kutsuttu radikaali vallankumousliike eli kukoistuskauttaan 1970-luvulla. Kirja kertoo, millaista oli elää tuona aikana taistolaisena Lappeenrannassa, jossa sodan jäljiltä eli vahvana kommunistiviha. Oman mausteensa soppaan toi Neuvostoliiton raja. Maailman tarkimmin varioitua rajaa kapitalistisen ja sosialistisen maailman välillä sanottiin rautaesiripuksi, jossa kuitenkin Lappeenrannan kohdalla oli reikä. Se oli syntynyt, kun Suomi vuokrasi 1960-luvulla Nuijamaalta Viipurin lahdelle ulottuvan Saimaan kanavan alueen Neuvostoliitolta. Suomalaisten ja neuvostoliittolaisten oli hyvin helppo tavata toisensa Neuvostoliiton puoleisella vuokra-alueella. Ei tarvittu passeja eikä viisumeita, kulkulupa kanavalla riitti. Kanava oli merkittävä väylä maiden välisten ystävyys- ja taloussuhteiden kehittämisessä, jossa merkittävä rooli oli SKP:n Etelä-Karjalan piirisihteeri Lauri, Lasse,Sallisella. Hänellä oli poikkeukselliset hyvät ja suorat suhteet neuvostokommunistien johtoon. Näiden suhteiden tuloksena käynnistyi monia Etelä-Karjalalle tärkeitä yhteistyöhankkeita, joista suurimman hyödyn korjasivat suomalaiset. Sallinen oli myös tämän kirjan kirjoittajalle poliittisessa toiminnassa oppi-isä ja mentori. Kunnallispolitiikassa maan tapa oli 1970-luvulla toinen kuin 2010-luvulla. Kirjassa kerrotaan, millaista se oli Lappeenrannassa. Rakennusliikkeet ja kaupungin johto olivat tiiviisti kytkeytyneet yhteen, asvalttiurakat annettiin kilpailuttamatta Lemminkäiselle ja poliittiset lehmänkaupat ja koplaus johtivat kaupungin varojen tuhlaukseen. Poliittiset virkanimitykset olivat arkipäivää, mutta kommunisteja koski virkakielto, josta pitivät huolen myös mustat listat. Kansandemokraattien kritisoitua kähmintää kaupungin varoilla, heidät syrjäytettiin härskillä tavalla poliittisesta päätöksenteosta 1980-luvun alussa. Kirja on kolmas Ilkka Ronkaisen elämästä kertovassa kirjasarjassa. Aiemmat kirjat ovat Pojan alkulaukka Karjalan kunnailla, joka kertoo lapsuudesta Ylämyllyllä ja Hippi ja kommunisti, joka kertoo teini- ja opiskelijavuosista Hyvinkäällä ja Turussa.