Ihminen kuuluu sukupolvien ketjuun, kotiinsa ja oman itsensä äärelle. Jos kohdalle osunut elämänpolku estää yhteyden näihin, voi odottaa myrskyjä ja orvon viittaa omassa elämässään. Näin kävi Birgitan äidinpuoleisen suvun eläjille. Tapahtumat ja sattumukset 1800-luvun lopulta 1980-luvulle alkoivat avautua kun puhelin soi, ja vieras nainen kertoi viisivuotiaalle Birgitalle olevansa tämän Helmi-mummo.

Kauan sitten oli lähdetty Kyyrölästä. Sotien aikaan ja niiden jälkeen elämä jatkui Helsingissä ja muuallakin Suomen kartalla. Työväenliike maisemoi arkea. Menneiden tapahtumien roiskeet osuivat jokaiseen.  
Birgitan venäläisen isoisän Nikolain tarinat loivat pohjan oudoille tapahtumille. Hän kertoi tulevalle vaimolleen olevansa sukua  kauppias Kiseleffille. Tiedettiin myös, että Feodor Kiseleff oli jäänyt velkaa isoisän sukulaiselle. Helmi yritti hyötyä kuulemastaan. Tunnettuna selvänäkijänä hänellä oli siihen omat keinonsa.  

Nikolai oli Helmin suuri rakkaus. Silti heidän lapsensa joutuivat kohtaamaan elämän äitinsä tekojen ja sanojen satuttamina. Pelot ja tuntemattoman läsnäolo siirtyivät sukupolvelta toiselle. Myös Birgitta sai huomata Helmin vaikutuksen elämässään. Kun vihdoin tutustui mummoonsa, Birgitalla oli monta kysymystä, mutta saiko hän vastauksia?

Sukukronikka kertoo sanojen voimasta ja siitä, etteivät elämä ja tarinat kovinkaan poikkea toisistaan.