Kekkosen uhmaajasta arvostetuksi kirurgiksi Marraskuu 1968. Vanha Ylioppilastalo. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlat uhkaavat peruuntua, sillä kommunistit ovat vallanneet talon. Presidentti Kekkonen on kieltänyt poliiseja puuttumasta asiaan. Medisiinari Pekka J. Siitonen ystävineen ei epäröi puuttua asiaan. Talo on vallattava takaisin - tai ainakin häirittävä voimallisesti tunkeilijoita. Vanhan valtauksen Vastavaltaus. Helsingin maalaiskunnassa oli reippaan partiopojan hyvä kasvaa. Rohkean ja oikeudentuntoisen nuoren miehen meinasi viedä showmaailma impressaariona mennessään, mutta veri veti leikkaussaleihin. Tohtori Siitonen oli tuttu näky mm. Heinolassa, Savonlinnassa, Varkaudessa ja Helsingissä Malmilla, Töölössä ja Invalidisäätiön sairaaloissa. Siinä sitten taas tiimimme kokoontui: instrumenttihoitaja, anestesiahoitaja, passari ja minä. Joimme mustaa kahvia, ja minä vedin tavalliseen tapaani pikkusikari Hofnaria. Tunnelma oli kotoinen ja harmoninen. Olimme kuin samaa perhettä. Kirurgin päiväkirja on omaelämäkerta miehestä, jonka sisukkuus ja kunnianhimo vievät pitkälle. Matka arvostetuksi lääkäriksi kulkee halki Suomen, erilaisten sairaaloiden ja työyhteisöjen. Ilmassa tuoksuvat sikarit ja musta kahvi, mutta käsi pysyy vakaana. Elämä on lätkää ja prätkää, kollegiaalista toveruutta ja mitä erilaisimpia potilastarinoita. Elo veitsenterällä vaatii veronsa, tavalla jos toisella. Kirurgian, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Pekka J. Siitosen tarina on huikea läpileikkaus suomalaisen lääkärimaailman historiasta 1960-luvulta aina uudelle vuosituhannelle saakka.