Kirjassa katse sota-aikaan suunnataan Uudenkirkon ja Kanneljärven suunnasta, vaikka tekstit on enimmäkseen kirjoitettu muualla, evakossa ja rintamalla. Uudenkirkon ja Kanneljärven pitäjät sijaitsivat Karjalankannaksella, alueella, joka luovutettiin Neuvostoliitolle kaksi kertaa, talvisodan ja jatkosodan jälkeen. Kirjassa julkaistut tekstit ovat yksittäisten ihmisten kirjoittamia kirjeitä ja muistiinpanoja. Ne käsittelevät kuitenkin pitkälti samoja ja samantapaisia asioita, jotka olivat monien mielessä päällimmäisenä tuohon aikaan. Kirja sisältää runsaasti valokuvia, joista monet ovat ennen julkaisemattomia.