Opas kertoo tärkeästä laista, joka koskee kaikkia meitä - ihan tavallisia suomalaisia - aikuisia. Valitettavan monessa perheessä hoidetaan sairastuneen tai vammautuneen aikuisen asioita raskaan byrokratian kautta vain siksi, ettei tästä läheisiä helpottavasta laista ole kuultu ajoissa. Lakitekstit ovat niin vaikeaselkoisia, että tämäkin oikeus on jäänyt monelta pimentoon. Edunvalvontavaltuutuslaki on vieras tavallisille kansalaisille, mutta valitettavasti myös viranomaisille ja hoitohenkilöstölle kautta Suomen. Kirjoitin yleiskielisen oppaan, jotta mahdollisimman moni saa perustiedon edunvalvontavaltuutuksesta. Ikääntyvässä yhteiskunnassamme asioitten hoitaminen tulee siirtymään enenevässä määrin läheisten huolehdittavaksi, joten meidän tulee tehdä se mahdollisimman joustavaksi, helpoksi ja edulliseksi kaikkia osapuolia ajatellen. Oppaan lukemisen jälkeen pystyt tekemään oikeita valintoja omien asioittesi suhteen ja pystyt hankkimaan asiantuntijan avulla itsellesi riittävän kattavan edunvalvontavaltuutuksen helpottamaan sinua ja läheisiäsi.