Taiston ja Rakelin rakkaustarina on heidän itsensä kertoma. Kuvataiteilija Rakel Koskinen, aviossa Ahtola, (1921-2008) säilytti lähes kaikki opettaja, intendentti, taiteilija Taisto Ahtolan (1917-2000) kirjeet ja kortit heidän yhteiseltä alkutaipaleeltaan vuosilta 1938-1944, jolloin Suomi koki kaksi järisyttävää sotaa. Taisto säilytti Rakelin kirjeitä vuodesta 1942 lähtien. Kirjaan sisältyy noin puolet heidän kirjeenvaihdostaan. Vänrikki T. Ahtola taisteli Karjalan kannaksella JR 7:ssä ja ylioppilas Rakel toimi Hämeenlinnan sotasairaaloissa. Olennaista heidän kirjeissään oli rakkauden ja läheisyyden moninaiset ilmenemismuodot. Kirjeiden avoimuus, esimerkiksi koskien miehen ja naisen odotuksia rakastetultaan, seksuaalisuudesta, perheen ja ystävien merkityksestä, unelmista, on todennäköisesti perusteellisempaa ja harkitumpaa kuin mitä he kasvokkain olisivat toisilleen sanoneet.

Rakelilla on upeita kuvauksia luonnosta ja koskettavia välähdyksiä rakastetun kanssa koetuista onnen hetkistä. Taistolla on taas kyky kertoa asioita hauskasti ja optimistisesti lämpimiä tunteitaan panttaamatta. Sodan raastavuutta Taisto tuskin olisi psyykkisesti kestänyt ilman rakastettunsa jatkuvaa myötäelämistä. Sotahulluudesta ei mikään kirje todista, tarpeelliset asiat tosin tehtiin maan puolustamiseksi ja yritettiin pitää yllä hyvää henkeä tilanteessa kuin tilanteessa. Karmeimmista hetkistä komppanianpäällikkö vänrikki / luutnantti Taisto Ahtolan suhteen taistelutantereilla voi lukea muualta. Silloin kun kortit tai kirjelappuset olivat niukimmillaan rakastetulle, se merkitsi hurjaa taistelua elämästä ja kuolemasta.

"Rakas! Elän ja voin hyvin vaikka olosuhteet ovatkin ehkä elämäni kovimpia. Istun kahden lähettini kanssa maakuopassa. Raxuni älä ole huolissasi - ainakaan kovin paljon, menee se elämä näinkin. Pidä mielesi pirteänä. Järki ei tahdo oikein luistaa kun neljään vuorokauteen ei tullut nukuttua 1,5 tuntia" (kortti 11.6.1944 Siiranmäen suurhyökkäyksen torjunnan keskellä).