Suomen suurruhtinas, Venäjän keisari Aleksanteri I teki kiertomatkan Suomessa 200 vuotta sitten 21.8.-14.9.1819. Keisarin matka alkoi Salmista, jatkuen Sortavalaan, Liperistä Kuopioon ja Iisalmeen. Salahmin Nissilän kestikievarista hän teki matkalla poikkeaman Kajaaniin, joka oli tiettömien taipaleiden takana. Seikkailuksi muodostuneen Kajaanin matkan jälkeen matka jatkui Ouluun ja Tornioon saakka. Torniosta matkattiin rannikkotietä Turkuun saakka. Vierailut Tampereella ja Hämeenlinnassa sekä Parolan nummella kuuluivat ohjelmaan. Sen jälkeen matkattiin Helsingin kautta Viipuriin ja Pietariin. Matkaa tehtiin hevosajopeleillä. Kaupungeissa oli hyvin varustauduttu keisarin juhlavaan vastaanottoon. Matkalla keisari tapasi kaupunkien virkamieskuntaa, paikallista papistoa ja kaupunkien porvaristoa. Lempeä keisari osoitti myös huomiotaan yksittäisiä kansalaisia kohtaan. Matkasta syntyi paljon kansantarinoita, joista osa on elänyt jo pari vuosisataa. Keisari tulee! - tulee kirja kertoo ensimmäisen kerran keisarin matkan rajalta rajalle. Aiemmista historioista on puuttunut Pohjois-Karjalan osuus. Kirjassa on 116 sivua, se on kuvitettu ja seuraa keisarin matkantekoa kohteesta kohteeseen. Kirjaan on liitetty määräyksiä, joilla viranomaisia ohjeistettiin ennen keisarin matkaa. Kirjan lopussa on henkilöhakemisto henkilöistä, joita keisari tapasi matkansa aikana.