Suomessa filosofian opetus ja tutkimus on aina seurannut eurooppalaista kehitystä. Nyt käsillä olevassa kirjassa emeritusprofessori Juhani Pietarinen esittelee selväsanaisella mutta kriittisellä tavalla suomalaisen filosofian varhaisvaiheita. Kirjan luvut muodostavat historiallisen kertomuksen, joka alkaa Kuninkaallisesta Turun Akatemiasta, mutta ennen kaikkea kirja kertoo keskeisistä ja merkittävistä filosofisista saavutuksista maassamme. Vaikka Pietarinen puhuu nimenomaan filosofiasta, teos valaisee samalla 1600-1900 -lukujen eurooppalaista akateemista kulttuuria kiinnostavalla ja puhuttelevalla tavalla. Filosofia on joutunut etsimään tietään teologian ja politiikan valvonnassa, ja se on tehnyt etenemisen monesti hyvinkin vaivalloiseksi. Vaiheittain on kuitenkin päästy eteenpäin.