Kun äiti lähtee työmatkalle, isälle jää loputtoman pitkä lista muistettavia asioita. Ja kaikkein tärkein asia on: MUISTA OSTAA MAITOA. Valitettavasti isä ei muista. Niinpä seuraavana aamuna ennen aamupalaa hänen täytyy kipaista lähikauppaan. Tämä on tarina siitä, miksi kestää ikuisuuden ennen kuin isä palaa. Merkittävää roolia tarinassa näyttelevät muun muassa aikamatkustava dinosaurus, merirosvokuningatar, kallisarvoinen timantti, muutama vampyyri sekä - kaikeksi onneksi - aivan tavallinen maitotölkki. Onneksi oli maitoa on Neil Gaimanin nokkela ja naurattava kertomus aikamatkoista, kummallisista otuksista, maidosta ja isistä. Kirjailija omistaa sen edesmenneelle isälleen, joka olisi rakastanut kertoa tämän tarinan, sekä pojalleen, joka ei olisi uskonut siitä sanaakaan. Neil Gaiman on englantilainen, nykyään Yhdysvalloissa asuva kirjailija, joka tuli kaikkien tuntemaksi 1970-luvulla kirjoittamansa Sandman-sarjakuvan myötä. Gaimanin aikuisten ja lasten kirjat ovat myyneet miljoonia kappaleita ympäri maailman, ja hänen teoksilleen on myönnetty lukuisia fantasiakirjallisuuden tunnustuksia, muun muassa World Fantasy Award, Darius Award sekä Hugo-, Nebula- ja Stoker-palkinnot. Monista Gaimanin kirjoista on tehty tv- ja elokuvasovituksia. Chris Riddell on yksi Britannian tämän hetken tunnetuimmista ja palkituimmista kuvittajista. Hän on saanut muun muassa Costa-palkinnon, UNESCO-palkinnon ja kahdesti Greenway-mitalin. Viime vuonna Riddell sai Waterstonen arvostetun lastenkirjallisuuspalkinnon ja kaksivuotisen Children's Laureate -arvonimen. Riddell on työskennellyt pilapiirtäjänä muun muassa Economistille, Independentille ja Observerille. Hän on kuvittanut lukuisia lastenkirjoja, kuten Russell Brandin Hamelnin pillipiiparin (Jalava 2016).